Alguses elasin Soomes. Siis elasin Eestis ja igatsin Soome. Nüüd elan jälle Soomes ja igatsen  Eestisse. Kas minu elus on mingi mõted ültse?

Minu Viljandiaeg sai läbi. Liiga vara. See lihtsalt lõpes ära. Ja ma sain aru sellest ainult siis kui olin juba rongis Viljandist Tallinnasse. Tahaksin lihtsalt hüpata rongist ära, aga ma vist olin nutamisest nii habras, et ma ei saanud vähemalt sellega hakama.

Igatsen.

Alussa asuin Suomessa. Sit asuin Virossa ja ikävöin Suomeen. Nyt elän taas Suomessa ja ikävöin Virroon. Onko tässä mun elämässä mittään järkee?

Mun Viljandiaika loppu. Ihan liian pian. Se vaan loppu. Ja mä tajusin sen vasta junassa, joka vei mut Viljandista Tallinaan. Meinasin hypätä sieltä heti pois, mut taisin olla itkusta niin hauras, etten pystyny ees siihen.

Ikävöin.

Elän lopun aikaa. Mulle on tullu sähköpostiin ehkä noin 20 erilaista pyyntöö kirjottaa pallautetta tästä vaihtovuojesta. Suurimman osan niistä aion vaan skipata ja olla osallistumatta konserttien tai jalkapallomatsien lippujen arvontoihin. Kahteen on kuiteski pakko vastata, muusikamajasta tulleeseen pallautepyyntöön ja sit Erasmusraportti on kans pakollinen, tai muuten lähtee stipendirahat tililtä.

Osittain noihin liittyen ja osittain ihan ulkopuoleltakkii oon miettiny ylipäätään mitä hyötyä mulle on tästä vuojesta ollu. Tässä 10 ekana mieleen juolahtanutta asiaa:

1. Kieli on aika hyvin jo hanskassa. Sen huomaa siitä, että Aliasta pelatessa vastapellaajat ei auta mua ennää niin paljo, ku ennen ja en kai mä niin paljo apua tarttekkaa ennää. Tähän kategoriaan kuuluu myös se, että opet ei ennää anna armoo, eli se, että oon vaihtari ei oo ennää minkäänsortin tekosyy. Tai ehkä joillekki niille, jotka ei mua hyvin tunne. Mut ylleensä koulukaverit ilmiantaa mut sekunneissa, jos yhtään mittään yritänkää. "Kyllä se ymmärtää ihan kaiken ja ossaa kyllä kysyä, jos ei saa selevää!!" Kiitos vaan teillekki, katteelliset kolleegat. 

2. Musta on aivopesty täällä perinnepolliisi. Se onki varmaan Viljandin kansanmuusikkojen  koulutuksen tärkein tehtävä, että tietää miten perinnejuttuja saa väännellä, ja missä mennee sen raiskaamisen rajat. (Aika matalalla!) Mun opettajien mielestä mm. se on ihan kauheeta, että jotkut muusikot ottaa laulujen sanat ja melodiat eri maakunnista!! Hui kauhistus. Jos ei samalta paikkakunnalta löyvy, niin pitäs nyt sitte ees napurikunnan melodialla veisata. Yks poika ei meinannu päästä yhtä tutkintoo läpi, ku se laulo Itä-Virolaista runnoo länsipuolen meltsuun. Eikä siinä auttanu mitkään selitykset, että ne muka sopi niin hyvin yhteen. Mä en oo uskaltanu koko vuonna kertoo sitä, että Suomessa aika monet säveltää runolaulunsanoihin omat melodiansa. Nää varmaan pyörtyis.

3. Kuuluu ehkä perinnepolliisiuteen tääki, mutta arkistonauhat ei oo ollu mulle koskaan ikinä vielä niin rakkaita, ku nyt. Tosin kuuntelin aika paljo arkistokammaa myös Kokkelin kolmantena vuonna, erityismainintana Teppo Reppoo, mut sekkään ei vea vertoja tälle vuojelle. Mun oli paljo hankalampaa opetella lauluja kirjasta, ku nauhoilta. Sillon kuulin myös lausumisohjeita automaattisesti. Mulla on lisäks jo mielessä mitä kaikkee tahtoisin Suomen arkistoista kuunneltavaks.

4. Paljon uutta matskua; soittoja, lauluja, tansseja, leikkejä, tekniikoita, sovitusideoita... opetin Ilomantsin leirilläki enimmäkseen Virolaisia piisejä, ku ne vaan oli mulla nyt päässä. Ja ihan kai nuo kelepas.

5. Ossaan soittaa munniharppua. Empä osannu, ku tänne tulin. Ja ossaan laulaa kovasti. Ehkä mahollisimman väärin tekniikoin, mut ainaki kovasti. Ja ossaan soittaa päkarauakannelta, mikä on maailman punkein soitin ikinä. Harmi, ku mulla ei oo ommaa sellasta, eikä niitä ees kukkaan ossaa rakentaa.

6. Oon oppinu olemaan jännittämättä ja hermoilematta turhia. Mun haave onki tulla semmoseks joka ei pelkää mittään (tai ainaki mahollisimman vähä)! Toivottavasti muutto takas Suomeen ei muuta tätä asiaa.

7. Gospelkuoro. Vähintäänki jokatoisen kirjotukseni aiheena ollu rakas kuoro, joka on ollu varmaan suurin virranlähe mulle Viljandissa. Toivottavasti saisin vielä aina välillä tulla vierailevaks artistiks ja sitä kaite nää täällä myös toivoo. Ja mun suuri haave on myös, et saatas tämä mahtaisa porukka kiertueelle myös Suomen kirkkoihin. Mun ja Eevan valmistujaiset vois sit hoitua sit samalla. Tai siis, että ne kaikki tulis sinne. Meillä oli taas toissapäivänä kolomen ja puolentunnin harkat, ja vollyymitaso oli katossaan! Sunnuntaina päivällä on Tallinnassa konsertti, joka jo mukavasti jännittää!

8. Oon saanu ihan hulluna hyviä, ihania ja niin rakkaita ystäviä! Mun täytyy varmaan kirjotella niille paljo kirjeitä, ettei kieli unohu ja että sais piettyä ees jonkinlaista yhteyttä. Ja tietty tulla vaan käymää aina, ku mahollista.

9. Oon ehtiny kumminki ehkä nukkummaan enemmän, ku Kokkolassa. Hyvä siis. Uni on saanu arvostustaan takasi. Tai ehkä oon vaan jo niiiin vanha. Pääsyynä kuitenki ehkä se, että sain aina valta tuntini ja enhän mä tietty mittään aamukasin kursseja hirveesti tainnu valita..

10. aikaa on riittäny myös käppäillä metässä ja luonnossa enemmän, ku Kokkeliaikoina. Tästä en haluasi kyllä luopua, toivottavasti ehin vaikka merenrantaan usseesti ens vuonnaki! Ja sählyyn, oi sitä kaipaan ja sählyn jälkeistä saunaa!

Sitte mietin samantien myös sitä, mitä mä oon tuonu tänne tullessani:

1. Varmaanki parhaista parhain koulukaverini Johanna sano mun ekan kanneltutkinnon jälkeen, että sen käsitys kantelemussiikista on muuttunu kokonaan mun Viljandiin tulon jälkeen. Siitä kommentista tuli kuulkaa semmonen olo, etten oo maailmassa yhtään turha ihminen! Eli ainakkii ennakkoluuloja on lähteny ja ehkä kanteleen asema soittimena herättäny huomioo. Täällä, ku se on aika kuollu soitin.

2. Muutaman piisin opetin. En kyllä yhtään urakoinu tän suhteen, vaan itsekkäästi keskityin ite imemään kaiken mahollisen. Mut kyllä aika moni koulukavereista ossaa laulaa rantali rintun tintun, mitähän tuolaasekki laattialle mänöö, nyt on meillä lysti leikki tai jopa soittaa plässimizeh soitandaa. Jouhikkojameissa oon opettanu paria suomirallia, jotka Johanna ainaki muistaa. Marionin kans ollaan aina hulluteltu ja laulettu kaikkein tyhmimpiä lauluja kaikista maista. Ainiin ja Teet superbonuksena ossaa soittaa viiskielistä jonkun verran ja laulaa ulukoo kolme säkkeistöö oman kullan silmät-polskaan!

3. Virkkasin aika monelle kaverille heijastimia, joillekki myös pipoja. Toivottavasti ne niitä käyttää enski talavena ja muistaa sit mua kylmässä pohjolassa.

4. Oon minäki toivottavasti ollu monelle hyvä kaveri. Kyllä nää ainaki nyt koko ajan ja vuorotellen miettii ääneen miks mä ylipäätään lähen pois ja jätän ne tänne kärsimmään ikävää. (Tai sitten ovat, että jesh päästiimpä vihdoin tuostakkii.) Ei voi tietää, tai voi jos syksyllä vaihtoon astuva Eekoo suostuu raportoimaan.

5. Oon käyny aika paljo siellä hullujen huoneella soittelemassa. Jossain vaiheessa sain siellä tittelin, "Jämejala ingel", eli Jämejalan enkeli. Mutta on ne siellä ollu aikamoisia enkeleitä mullekki, aina on otettu avosylin vastaan siellä, ihan millon vaan, ku vaan mennee sinne. Yks hyvä paikka pahassa maailmassa, joka on täynnä elämän riepottelemia ihmisiä (mä aina analysoin päässäni miten joitain on pienestä pitäen koulukiusattu ja joitain hakattu kotona ja... (huom. tää kohta vois olla myös tossa toisessa listassa, ku oon mäki niiltä hulluilta oppinu ja saanu paljo, mut tähän listaan oli vaan paljo vaikeempi keksiä asioita, niin laitan tän nytte tähän.)

6. Myös Jumiksissa oon musisoinu sillon tällön, välillä gopselikuoron kans, kerran pikkusiskon ja vara "pikkusiskon" kans ku ne oli täällä. 28.6 soittelen siellä vielä yksinäni.
Erräänlainen hyvästijättö seki. Oikein kuhtuvat mut sinne.

7. Viimeaikoina joka kerta pääkoululle mennessäni mun etteen on kirjaimellisesti hypänny (ylleensä niin, että oon vähä säikähtäny) pääkoulun ihana ja hassu info-täti, joka jossain vaiheessa kevättä alotti opiskelemmaan suomenkieltä (ku sen pittää vaan istua pitkiä päiviä tiskin takana). No, jossain tässä melko loppuvaiheessa se täti keksi, että mähän oon suomalainen ja voin aina auttaa sitä sen tehtävissä. Nyt viimeks opetin sitä sanomaan "minulla on paljon lahjoja" luottaen siihen, et se saa ekstrapisteitä tuosta paljon-sanasta, ku sitä ei ees olis tarvinnu olla siinä.. 

8. On mua hyväkskäytetty muutenki. Muusikamajan esittelykierroksia sain kunnian vettää muutamaan otteeseen, ku paikalle pöllähti suomalaisia. Joskus ne on tuonu mulle karkkia palkaks. Sillon kerran käytiin myös siellä Tallinnan rikkaitten kaupunginosassa lukiossa kouluesittelyä pitämässä. Enkä mä ollu siellä ollenkaa niin maskotti, ku alussa luulin, vaan pääsin ihan tositoimiin!

9. Koulussaki oon välillä päätyny tulkin hommiin tai muuten vaan Suomi-tietämys-hommiin, ihan satunnaisissa tilanteissa, sekä koulukavereitten, että opejen puolelta. Esim. sillon, ku yks kitaristipoika halus ostaa huutonetistä vahvistimen, jota Järvenpäässä myitiin, mut se myyjä oli unohtanu puhelinnumerosta yhen numeron pois +35401234567. Mähän siinä sitte henkseleitä paukutellen kerroin Suomen suunnan olevan +358 ja, että sieltä varmana puuttuu vaan se kasi. Sitte samaiset pojat tetty keksi, että mähän voinki soittaa sinne, mut siihen en sentään suostunu. Opetin niille sen sijjaan pari tarpeellista lausetta: "Minä olen virolainen kitaransoittaja." ja "Onko teillä vielä myynnissä putkivahvistin?".

10. Oon opettanu ihmisiä kerräämään roskia. Se tapahtu ihan huomaamatomasti ja vaan mallia näyttämällä. Ekana niitä tietty rupes mun perässä kerräämään Marion ja Franzi, kohta huomasin jo Teetin, Jaanikan, saksalaisten vaappaaehtostyöläisten ja joittenki koulukavereitten noukkivan niitä mun kans kilpaa. Nyt ihan vasta käppäilin yhtenä päivänä kottiin sen joulun alla olleen muuminäytelmän ohjaajan kans, ja seki niitä noukki. Mä naurahtelin onnessani, että ihanaa, säkkiikkö oot oppinu ja se sano, että pittäähän senki, ku kaikki muutki jo. Kerrassaan siistiä!

Alotin tännään siivouksen ohessa kamppeitten pakkaamisen. Ostin myös laivalipun ja junalipun Kisikselle. Tuli oikein superouto olo. Tässäkö tää nyt sit oliki. Voihan mömmö sentään! Miks aina pittää luopua kaikesta hyvästä? Kun on just saanu elämänsä aluileen täällä, niin täytyy muuttaa pois? Tai eihän mua kukkaan pakota, sitä ne just täällä koko ajan toistelleeki, et miks sä oikein lähet pois, mitä sulla siellä Suomessa muka on?

Täytyy tunnustaa, et en mä kyllä kovin kaukana tänne jäämisestäkkää oo. Mut taas luettuani yrityskurssille matskuja tuli vastaan asiaa eläketurvasta, ja siitä kuinka tärkeetä on, et on valmistunu johonki ammattiin. Siinä se tuli taas piste iin päälle. Niin vähästä on ennää muussiikkipedagogin paprut kiinni, et eiköhän nuo oo vaan saatava. Se yks taikapaperi. Eikä mun luonto varmaan antas muutenkaa ennää periks, muutenhan oisin pyristelly kaikki inhottavat yrityskurssit ja vielä inhottovammat informaatiolukutaiot ihan turhaan! Toinen asia tietenki on myöskin tänä vuonna kaipaamani Suomen ystävät, sukulaiset, juuret, sauna, lumi, hiihtäminen. Emmä nyt niitäkää oo unohtanu, vaikka ehkä siltä nyt kuulostaa.

Lyhyesti vielä elämästä konkreettisemmin: Maanantaina tulin takas Viljandiin, tiistaina tein vikat tutkinnot vähin harjotteluin ja siihen nähen yllättävän hyvin suorituksin, keskiviikkona kävin hierojalla, kuuntelemassa jatsareitten tutkintoja, kopselikuorossa ja kylässä illalla (jossa sitä aliasta pelattiin ja mua ei paljo yhtään autettu ennää). Eilen kävin Tallinnassa tappaamassa Pille-open kans yhtä kanteleensoittajasettää, ja sehän innostu meille soittammaan vähä kaikkee muutaki mielenkiintosta.. Sit rilluttelin vielä vähä suomalaisturistien jo täyttämässä vanhassa kaupungissa ja kävin sovittamassa ja kuolaamassa jo kerran sovittamiani ja montaa kertaa kuolaamiani ihania metän vihreitä pellavahusuja, jotka maksaa 450eek, eli noin 25 euroo, eli ne on täkäläisittäin kalliit ja mä en oo ostanu mittään vaatteita hirmu pitkään aikaan, ku en ehi ees tän hetkisiä kaikkia käyttämmään. Mut noh, tälläki kertaa, periaatteissa pysytellen, jätin mokomat hyllyyn. ehkä vielä joskus.

Tännään oon siis viettäny siivous/pyykki/pakkauspäivää ja kohta tullee pari kaveria vielä kyllään. Huomenna on yhen kuorolaisen ylppärit, sit illalla koulukaverin synttärit. Sunnuntaina lähetään jo aamujunalla Tallinnaan, ja kolomelta on siis Mustanmäen kappelissa gopseliuoron kevätkonsertti, jiihaa! Toivottavasti tulis, ees joku kuuntelemmaan.

Maanantaina sit lähen Rumbaan Marionin kesämökille ja tuun keskiviikkona takas. Sinne tullee hullun paljo ihmisiä, joista suurin osa taitaa olla saksalaisia. Nukutaan teltassa, ku se mökki on vielä kesken, eikä sinne muuteskaa mahu kaikki. Siinä välissä ei täällä blogissakkaa oo elämää, eikä varmaan ennenkää sitä. Torstai-iltana tulleeki sitte jo äippä ja iskä ja ne on sunnuntai-aamuun asti. Mä en lähe vielä pois niitten kyyissä, soitan sillon sunnuntaina vielä siellä Jumiksessaki. Ja Hesassa harkkaan Hyvä trion kans. Mun juna lähtee 30.6 klo 06.39, ja laiva Tallinnasta kympiltä.

Sitä ennen luvassa varmaanki itkusia hyvästejä, ainaski mun puolelta.

Leidsin noorema öe arvuutist palju naljakaid pilde. See ülemine on eelmise aasta koledate riidete nädalalt, mis toimus vist Maikuu alguses ja meil oli hullult palju eksaamid...

Siin ma mängin Hyvä trio ansambeleksaamis üht väga kurb lugu. Ja saime pärast kõige parima hinne mis on võimalik!

Siis leidsin sellise pildi, kus magab mina ja Hyvä trio Elina. Oleme vist lennukis reisimas Islandi. Käisime seal eelmise aasta suvel ühel pärimusfestivaalil ja Islandimuusika kursusel. Noorem öde oli ka kaasas. Õpisime palju lahedad lood ja eile just proovisin mälatada üht nendest, et saaksin seda õpetada järgmise nädala laagril minu hiiukannel õpilastele... Aga ma mälatan ainult, et selle loos helistik on früügia ja se rääkib korpist. No loodan, et tuleb veel midagi rohkem meelde.

Island on väga lahe maa! Seal on hästi tugev laulmisetraditsioon, sest seal ei ole palju ültse rahvapillid, sest seal saarel ei ole palju ültse puid kust mingi pillid saaks ehitada. Teine asi mis üpisime oli se, et kui Soomes viieaastene laps teab mis teha kui karu tuleb vastu, nii viieaastane islandlane teab mis sa teed kui maa hakkab värisema. (Peab minna maja sisse, aga ukse lähedale, kaugele akkenadest!) Aga mis siis viieaastane eestlane teab?

Siin on Hyvä triost Amanda ja Elina, kes ootava mind nii palju tagasi Soome õpima, et saaksime rohkem mängida ja harjutada. Aga nüüd juba suvel mängime Kaustisel ja Viljandi folkis ka ja siis peame kindlasti enne seda harjutama! Tüdrukud on siin pildis minu vanas (ja uues) kodus Kokkolas. Kommuunis, kus on alati külalised. Hetkel seal elavad minu noorem öde, ja üks tüdruk ja üks pois temaga. Aga varsti noorem öde ja see teine tüdruk kolivad ära ja sisse kolib teine pois ja arvatavasti sügisel ka mina. (Sest ma ei jaksa midagi uut korteerid otsida ja seal ma juba tean kuidas kõik toimub). Siis elan vist järgmise aasta kahe poisi, Eetu ja Paavoga.

See pild on Kiuruvedelt, minu kodumetsast mis hakkab 100 meetrid meie maja tagapoolelt. Olen Kiuruvedel veel praegu aga juba täna lähme Eeva ja ühe sõbraga sõidma Tamperele, kus on suured suured kantelevõistulsed. Mängin seal kahe ansambliga mille nimed on Sytyke ja Miinan tyttäret. Molemad "professionaalne" kategoorias. Aga ma ei ole närvis, on nii tore siia minna ja kohtuda kõik sõbrad! Pärast seda on Tampereel suur suur missioonipidu. Lubasin teha seal natuge vabatahtliku tööd ka ja jagada broshüürid. Lugesime vanema öega, et see on meile mölematele kaheksateist kord missioonipeol! Ma olin esimesel korral neliaasta vana ja üks kord jäi kahjuks vahele, kui olin tööl mingi aasta tagasi..

Missioonipeolt lähme Eevaga natuge varem ära ja käime mängimas ühel festivaalil, kus mina kiirustan edasi Ida-Soome kantelelaagrile. Seal sii kaheksa päeva õpetan, siis tulen Helsingi, kus on proov ja siis jälle Eestisse! Ema ootas, et ma tulen veel tagasi kodu pärast seda laagrid enne Eesti käimist, aga ma ei joua ja ka se tuleks väga kalliks, sest sealt laagrilt need maksavad minu reisipiletid nüüd tagasi Viljandisse, aga kui ma lähen kodu, need maksavad ainult piletid Kiuruvedele.. Nojah, voib olla, et olen terve Augustikuu Kiuruvedel tööl, siis saab ema minuga kakleda terve aasta eest. Ja mina saan kindlasti piisavalt palju olla kodus (loodan, et ma ei täiesti hulluks saa siis!).

Meillä oli eilen esitys nimeltään Goodbye Estonia. Tehtiin se yhessä Heidin ja Marionin kans. Kaikki ollaan täältä lähössä pois, Heidi Lontooseen kuuluisaan Laamanin tanssikouluun, Marion Brasiliaan vappaaehtostyöhön ja minä Kokkeliin koulua lopettammaan. Ylleisöön tuli yli viiskyt ihmistä ja sen jälkeen meillä oli vielä pilleet. Oli niin paljo ihmisiä sielläki, että jossaki vaiheessa oli tungosta ja vessajonnooki. Kaverit kirjotteli mulle vieraskirjaan, että goodbye and wellcome back heti, ku vaan pääset. Ja, että mä oon nii friikki, ettei ne mua niin vaan unoha.

Täti-Ulla ite opetti illan nuorimmalle osallistujalle, kolmevuotiaalle Alfredille miten suomalainen karhu sannoo (murrr) ja siitäkös innostuneena A juoksenteli innoissaan kaikkia vieraita ja etenkin lempparisetä-Teettiä (joka juoksenteli korkeelta kiljuen karkuun) pelottelemassa. Tämä kaikki lähinnä siks, että ennen sitä kuulin ite virolaisen karhun sanovan vaan mommommom. Ei oo tainnu virolaiset karhuja kauheesti moikkailla. Mä pyysin Alfredia vielä piirtämmään vieraskirjaan miltä virolainen karhu näyttää ja tulokseks synty ihana karhu pesässään ja vielä kolme karhuvauvvaa!

Pilleitä varten me ei oltu ehitty yhtään siivota, lattiat oli roinaa täynnä, tiskit tiskaamatta ja pyykit pesemättä. Tullessani ekojen vieraitten kanssa tungin enimmät roinat kaappiin ja runnoin kaapinoven väkivalloin kiinni. Ja sitte laulettiin Marionin keksimää haisemislaulua, ku ei meillä ollu yhtään puhtaita vaatteitakkaa jälellä. (Marion on oikeestaan tehny koko haisemislaulun Angry Titseille ja unelmoi nyt, että AT tullee syksyllä vironkiertueelle ja M saa tulla siihen lauluun vierailevaks solistiks!)

Koulussa on päivät pitkät tutkintoja, joista lähinnä yritän päästä läpi. Kummitäit Kaija ja Saara kävi kylässä semmosseen aikaan, etten paljo ehtiny niitä hyysätä, onneks sentän museossa ja taidenäyttelyssä ja kävelyillä käymään. Viime perjantaina oli kannel- ja bänditutkinto, ne meni molemmat aika penkin alle, mut läpi kummiski. Torstaina oli runolaulukurssin tutkintokonsertti, jonne opettelin kahen laulajan laulutyylejä tosi tarkkaan, yhen kiikkulaulun, tein yhen hurjan sovituksen ja sit vielä opettelin yhen eepillisen, 18 minnuuttia kestävän pitkän laulun ulukoo. Meitä tutkinnon suorittajia tais olla 13, joten me ei saatu laulaa kaikkia lauluja ja mä sain laulaa kaikki muut paitsi sen pitkän laulun. Möö. Turhaako työtä siis? Onneks on vielä laulututkinto 16.6, ehkä kertailen sanoja Ilomantsissa iltasin ja laulan sen sit siellä.

Eilen Goodbye Estonian harkkojen ja esitysten välissä oli myös improkurssin tutkintokonsertti, jossa soiteltiin ja lauleltiin viulisti-Johannan ja kitaristi-Jalmarin kans ihan vaan omasta päästä ilman mittään suunnitelmia puolisen tuntia. Välillä oli sellasia ööö..ööö..ööhömmömmöö-mitähän me nyt oikein tässä meinattaan-kohtia mut välillä myös "voi vitsi tää on parasta ikinä!"-kohtia. Tuloksena oli kuiteski puoltuntia suoraa krittiikkiä. Ihan asiaaki, mut lautakunta ilmeisesti aatteli, että kai me nyt tiiettään olevamme jo niin hyviä, ettei meitä ennää tartte erikseen kehua. Mut ei se mun mielestä niin mee. Johannan kans illalla mun luona kritisoitiin takasi koko pallaute.

Nyt on perjantaina eessä vielä uuemman kansanlaulun ja kansanomasen koraalilaulun tutkinnot. Sanat on päässä osittain, ajattelin kohta alotella noihin tosissaan valamistautummaan. Yks sovitus vielä pitäs kans uuemmasta kansanlaulusta taikoo.. Eiköhän se tässä. Leivoin tästä päivästä itelleni vappaapäivän vaan olemalla menemättä kouluun. Olis ollu vaan yks tunti ja noh, ei mun elämälle mitenkään mahottoman tärkee. Alotin pyykinpesun ja ostin matkalippuja Suomeen. Kohta vuorossa kaikkien mahollisten astioitten peseminen (pilleitten jälkeen, tiiättehän...) ja pöyän raivaaminen. Illalla viimessiin gospelkuoroharkkoihin pitkään aikaan.

Tätyy kai tässä jo ruveta nöyrtymmään ja myöntämmään oman vaihtovuotensa olevan ihan kohta ohi. Ennen sitä aion vielä ehtiä Paalajärveen uimaan.

Yllä selittelen kanneltutkinnossa miks päkarauakannel on Viron punkein soitin. (Sain koko lautakunnan asiasta täysin vakkuuttunneeks!) Alla Viljandin ikikukkia.

Viikonloppu oli mitä ihanin. Ihanassa seurassa, ihanan asian parissa ja puolesta. Olin torstaina myöhään yliväsyneenä kaverin synttäreiltä enkä päässy sieltä nukkummaan ennen puolta neljää. Seuraavan päivän tehottomuuksissa myöhästytin mun, ja saksalaisten vapaaehtostyöläisten, Mareiken ja Fabianin liftaussuunnitelmaa vajjaalla tunnilla ja päästiin lähtemmään Viljandin keskustasta klo 15.50.

Mareike oli tehny hienon kyltin, jossa luki toisella puolella Pärnu ja toisella Riga. Käytettiin ekana sitä Pärnua, et päästiin Riikaan vievälle tielle. Kyltin avulla saatiin ekana suora kyyti Pärnuun tosi mukavalta, noin mun ikäseltä pojalta, joka ei paljoo puhunu. Autossa paukkunu ysäritekno puhu puolestaan. Mutta me tykättiin oikein turvallisesta kyyistä ja siitä, että se poika oli ollu kotonaan käymässä ja sen äiti oli antanu sille kukkia, joita sillä oli siellä autossa mukanaan.

Toinen kyyti oli myöskin laadukas, mutta lyhyt. Päästiin Riikan tiellä errään isän ja pojan kyyissä kymmenisen kilsaa etteenpäin, ennenku kääntyivät tieltä kottiinsa. Sen jälkeen meiät kyytiin poimiki sitte 26-vuotias Euro car-autovuokraamossa työskentelevä latvialaispoika, joka oli viemässä yhtä 9-paikkasta autoo yksin Tallinnasta Riikaan. Mikäs siinä, mehän tultiin oikein mielellämme matkaseuraks. Erityisesti Fabian oli innoissaan, ku tämä poika jakso vastailla sen Latvia-aiheisiin kysymyksiin ja pysähyttiin yhelle huoltsikallekki vessaan ja välipalalle. Lopuks se vei meiät Riikassa ihan juna-aseman lähelle (joka oltiin sovittu kohtauspaikaks) ja toivotti meiät lämpimästi tervetulleeks Riikaan. Hyvä, ku ei halattu. Kyllä liftaaminen on mukavaa!

Juna-asemalla tavattiin Marion, Franzi ja suomalainen tanssijatytär Heidi, sekä muita Latviassa työskenteleviä saksalaisia vappaaehtosia ja mentiin meiän yöpaikkaan yhen Aian luo. Kaikki oli niin väsyneitä, että ei jaksettu ennää sen päivän pippaloihin. M, F ja H oli jo ollu seminaareissa ja katomassa dokumenttifilmejä. Ja sinne elokuvateatterriin oli päässy sissään skinejä, jotka oli ruvennu taputtammaan ja hurraamaan kesken elokuvan, ku siinä oli hakattu homoja. Marion ja Heidi oli ollu aika panniikissa siellä, mut onneks sitte turvamiehet oli tullu ja sit ne skinit oli ite lähteny pois.

Lauantaina oliki sitte ite parraati, jota vois seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta mielenosotuksekski kuhtua. Se tapahtu ison isossa suletussa puistossa, jota vartioimaan tuli suurinpiirtein varmaan kaikki Latvian polliisit. En oo ikinä ennen livenä nähnykkää sellasta märää ja niin hyvin varustautuneita polliiseja. Niillä oli luotiliivit ja kaikki vermeet. Tuli ristiriitanen olo, toisaalta turvallinen, toisaalta sellanen, että - onko tää nyt sit tarpeen häh? No, onneks koko homma suju superrauhallisesti eikä mittään konflikteja sattunu. Eikä munan munnaa lentäny.

Jo ennen meiän parraatin alottamista alko aian toisella puolella vastamielenosotus. Osa niistä huuteli rumia, osa heilutteli raamattua, osa vaan näytti ihmetelevän. Marion sano mulle heti ekan raamatun nähtyään, että "Ulla, miks me ei tajuttu ottaa kans raamattuja mukkaan?" Olis ollu kyllä aika hyvä veto munki mielestä. Parraatin jälkeen mua haastateltiin Latvian telkkariin ulkomaalasen näkökulmasta ja mä kerroin muun muassa, että kyllä mäki uskon Jumalaan. Sit ne kysy multa, että rakastaako Jumala mun mielestä homoja ja lesbojaki sit? Ja mä vastasin, että jos Jumala on kerta luonu kaikki immeiset, ni tottakai se ihan jokaikistä niistä rakastaa. Toivottavasti ne näytti siellä uutisissa ainaki sen kohan ja toivottavasti ne uskonnolliset vastamielenosottajat oli töllön eessä kahtomassa.

Vastamielenosottajissa oli munki silimille nähtäväks ihan oikeita skinejä! Huomatkaa alla olevan seän käessä hieno pirtanauha! Mitähän se olis sanonu, jos olisin marssinu kansallispuvussa toisella puolella aitaa? (Olis sillä varmaan ainaki tullu kakka housuun!)

Meiän porukka oli paljo värikkäämpi, huusi paljon ilosemmin ja paljon onnellisempia asioita, laulo rakkauslauluja, teki aaltoja ja lopuks tanssittiin. Mulla oli tosin siinä vaiheessa jo niin kova pissahätä, ettei ennää pystyny kauheesti hyppimmään. Mutta kaikki vaan puolta valihtemmaan, kumpaan sakkiin kukaki halua. Niihin, jotka valmistautuu vihasin huuoin vai niihin, jotka pukkeutuu satteenkaaren värreihin ja on onnellisia?

Oikeenpuoleisen kyltin tekstiä en tiiä, mut toi vasemmanpuoleinen oli Marionin lemppari kaikista ja siinä lukkee, et "Maailma ei oo mustavalkonen, maailma on värikäs!" Mä sain kans kannettavakseni tollasen ihanan ison satteenvarjon (joka piti lopuks pallauttaa, yhyy...) ja välillä kannoin myös osana letkaa issoo amnesty-panderollia. Siellä oli porukkaa joka Euroopan maasta ja Marion pääs kantammaan Estonia-kylttiä. Me käytiin Heidin kans juttelemassa muille suomalaisille, mut jäätiin kulkemmaan silti M:n kans Eesti-kyltin alle, ettei sen tarttis olla yksinäinen.

Parraatin jälkeen oli vuorossa paljo puhheenvuoroja, joita istuttiin kuuntelemassa ja sieltä ne mut sinne telkkarihaastattelluunki bongas. En keksi muuta selitystä siihen, miks just minä yli saan ihmisen joukosta, ku maailman ihanin äitin muinoin itelleen tekemä keltanen hippipiponi. Näkkyy kauas vissiinki. 

Siinä iltapäivällä jäi onneks vähä aikaa myös käyä yhellä torilla ja kierrellä katuja. Mun vähäset Latvian rahat meni lähinnä ruokaan, yhteen tuliaiseen kaverille, joka olis tahtonu mukkaan, mut ei päässy ja sit ihaniin pinsseihin. Ja tietenki monien katusoittajien ja laulajien hattuihin. Muun muassa tälle ihanalle, ainakin valssilaulujen taitaja-mummelille. (vink vink eräälle kesätyöttömälle laulajatar-ystävälleni vaan!!)

Muutenkin katutaide oli Riikassa hienoa, oli sitte päivä tahi yö.

Lauantai-iltana oli Riikassa onnellisena sattumana myös museo-päivä, eli ilmanen sissäänpääsy kaikkiin Riikan museoihin! Me käytiin valokuvamuseossa ja sitte yhen kansanlaulujen kerrääjän museossa, jossa oli kylläki konsertti menossa ja sit me ei päästy siellä joka huoneeseen.

Illan lopuks oli Baltic paraid-ohjelmassa kolomet pilleet, joista me valittiin transvestiittien kauneuskisat. Ja nekös vasta huiput oliki! Kilpailijat oli panostanu kissaan ihan hulluna, niillä oli eri puvut ja kampaukset joka kierrokselle. Osa oli ihan hullun hyviä tanssioita, ja sit ne veteli kaikki piikkikorkkareissa jotain mahtavia steppauskoreografioita siellä. Kaikkein dramaattisimmalla ohjelmalla kisannu Drag queen voitti, se panosti enemmän draamaan, vaikka kyllä seki tanssia osas. Parasta oli palkintojenjaossa nähä kolmanneks ja toiseks tulleitten ilimeet, ku ne kovasti yritti peitellä pettymystään tekohymmyyn.... Kisat kesti myöhään yöhön ja väsymys meinas tunkee päälle, mut sinniteltiin ja oltiin viieltä Aian luona menossa nukkummaan.

Seuraavana päivänä saksalaiset (muut paitsi Franzi) lähti jo aamulla liikenteeseen, ku jossain oli saksankielinen Jumis ja sit Mareike ja Fabian läks sen jälkeen taas liftaamaan. Me ei oltu ees sillon vielä niin elossa, että olisin joutunu mukkaan. Marionilla on töistä nyt vappaata koko viikko, ja se mennee Franzin kans Tarttoon. Mä suuntasin Heidin kans junalla Viron ja Latvian rajamaille Valgaan, josta läks linkku Viljandiin. Kotio pääsin vähä kasin jäläkee illalla.

Heidin kotimatka suju lähinnä nukkuessa, mun sanoja ja kehorytmejä oppiessa ens viikon tutkintorumpaa varten. Tervetuloa vaan kaikki tutkinnot ja kokkeet, kyllä mä teistä nyt näin mahtaisan viikonloppurymyämisen jälkeen selviy'yn!